Hinnasto ja vuokraus
Kaikki RKK:n tiloja ja välineitä käyttävät maksavat harrastemaksun kausi-, kuukausi- tai kertamaksuna tai hallin vuokrana. Maksu oikeuttaa RKK:n tilojen ja välineiden käyttöön. Maksu on jäsenkohtainen. Suorittamalla maksun eräpäivään mennessä varmistat samalla, että kulkuoikeutesi halliin säilyy. Kulkuoikeuksista lisää foorumilla Jäsenten infopalstalla (Hallin ovien kulkuoikeudet & muuta turva-asiaa).
Harrastemaksu oikeuttaa yhden kentän yhden tunnin omatoimiseen varaukseen kerrallaan. Varaus voi olla jaettuna kahteen 30 minuutin ajanjaksoon. Vuorolla kaikkien on oltava harrastemaksun maksaneita. Mikäli haluaa käyttää kenttää esimerkiksi valmennusta varten, harrastemaksua maksamattomien kanssa treenaamiseen tai useammaksi tunniksi kerrallaan, varauksesta peritään vuokra.
Huom. Kentällä voi olla esteet paikoillaan. Mikäli siirrät esteitä, tulee ne palauttaa takaisin samalle paikalleen.
RKK:n jäsenten harrastemaksut maksetaan Suomisport-palvelussa, lukuun ottamatta kertamaksu, joka maksetaan MobilePaylla 24941 tai tilille FI58 8000 1701 4145 43 viite 20307. Maksulinkit löytyvät foorumilta Jäsenten infopalstalta.
Harraste- ja kurssimaksujen palautus- ja peruutusehdot:
https://drive.google.com/file/d/16svrbBzh6VGtKGcitU9mo7j-LJ0yOlgC/view?usp=sharing
![]() |
Nuorisohinnat -50 % yllä olevista hinnoista. (Nuorisojäsenyys on voimassa vielä sinä vuonna kun täyttää 18 vuotta)
Agility ilman Ragitin lisenssiä:
![]() |
Nuorisohinnat -10 % yllä olevista hinnoista. (Nuorisojäsenyys on voimassa vielä sinä vuonna kun täyttää 18 vuotta)
KERTAMAKSUT:
Kertamaksulla saa osallistua ryhmätreenivuorolle, avoimelle vuorolle tai kaverina harrastemaksun maksaneen kanssa samalle vuorolle.
10 €/kerta/jäsen (agilityssa edellyttää Ragitin lisenssin)
20 €/kerta/ei-jäsen (agilityssa ilman Ragitin lisenssiä)
Lyhytkurssit ja tapahtumat hinnoitellaan erikseen.
KENTTÄVUOKRAUS:
Tuntihinta, joka on riippumaton vuorolle osallistuvien määrästä. Maksetaan tilille FI58 8000 1701 4145 43 viite 40235
- kenttä arkisin klo 22-16: jäsenet 10 €/h (kaikilla harrastemaksu maksettuna), ei-jäsenet 25 €/h
- kenttä viikonloppuisin, arkipyhinä ja arki-iltaisin: 55 €/h
- koko halli arkisin klo 22-16: 50 €/h
- koko halli viikonloppuisin, arkipyhinä ja arki-iltaisin: 110 €/h
Esim1. Trenataan ulkopuolisen valmentajan kanssa
Esim2. Neljä henkilöä (kaikilla jäsenyys voimassa ja harrastemaksu maksettuna) varaa yhden kentän kahdeksi tunniksi. Toisesta tunnista tulee maksaa 10 € lisämaksu (arkisin klo 22-16).
Esim3. Neljä henkilöä varaa agilityyn yhden kentän tunniksi. Mukana on yksi ei-jäsen, yksi jäsen, jolla ei harrastemaksua maksettuna (ei Ragitin lisenssiä) ja kaksi harrastemaksun maksanutta jäsentä. Harrastemaksun maksaneet eivät maksa lisää, mutta ei harrastemaksua maksaneiden on järkevää maksaa vuokrahinta 25 €/h, koska kertamaksuilla hinta olisi 10 €/jäsen ja 20 €/ei-jäsen. Esimerkissä on käytetty edullisemman ajan hintoja (klo 22-16). Jos varaus on klo 16-22 tai arkipyhä aikana, on järkevää mennä kertamaksuhinnoilla.
Ulkopuolinen varaaja katsoo kalenterista (linkki vasemmassa reunassa) vapaan ajan ja tekee Google-lomakkeella varauspyynnön RKK:lle. Varauspyynnön mukana toimitetaan kuitti maksusta (lomake edellyttää kirjautumisen, jotta liittäminen onnistuu). Vuokraus maksetaan ennakkoon RKK:n tilille FI58 8000 1701 4145 43 viitteellä 40235. Varauspyynnön saavuttua, RKK:n edustaja tekee kalenterivarauksen ja toimittaa oven avausta varten tarvittavan Pindora-koodin ohjeineen varaajalle.
Useamman tunnin tai koko päivän kestävät tapahtumat hinnoitellaan erikseen.
MUUTA: Sotkusakko 10 €, maksetaan ensisijaisesti MobilePaylla 24941 tai tilille viite 8086
| Vuokraushinnasto.pdf (620 kB) |


