Ohjattu harjoittelu ja kouluttajien kannustimet
Ohjattu harjoittelu
RKK:ssa harjoitellaan useassa lajissa ympäri vuoden. Ohjattuun harjoitteluun osallistuminen edellyttää voimassa olevaa jäsenyyttä ja maksetun harrastemaksun. Ns. vakiryhmäpaikkoja haetaan puolivuosittain. Hakuajat ja kauden toteutuvat ryhmät ilmoitetaan foorumilla.
Ohjaajina toimivat aktiiviset jäsenet, jotka suunnittelevat ja ohjaavat ryhmien koulutuksen ja toiminnan. Koulutusta on tarjolla eri tasoryhmille.
Hakijoita lajin kuin lajin viikoittaisiin vakiryhmiin on aina enemmän kuin ryhmäpaikkoja on jaossa. Ryhmiin etusijalla ovat RKK:n koulutusohjaajat, hallitakaajat ja tämän jälkeen muut jäsenet talkoopisteiden mukaisessa järjestyksessä. Agilityryhmiin etusija on RKK:n (Ragit) lisenssinhaltijoilla.
Mikäli hakuaika menee ohi tai vakiryhmäpaikkaa ei ole tarjolla, ohjattuihin harjoituksiin on mahdollista osallistua vierailijana tietylle harjoituskerralle, mikäli ryhmässä on tilaa, sopimalla asiasta koulutusohjaajan kanssa erikseen.
Toisinaan tarjolla on myös kurssimuotoista koulutusta. Alkavista kursseista ja ilmoittautumisajoista tulee tietoa foorumille. Myös facebookissa, instagramissa ja nettisivujen etusivulla on ilmoituksia.
Lisäksi toisinaan on tarjolla yksittäisiä ohjattuja harjoituskertoja, teematreenejä, kokeisin valmistavia ohjattuja kertoja jne., joista ilmoitetaan erikseen em. kanavissa.
Kouluttajien kannustimet
RKK tukee jäsentensä pätevöitymistä eri lajien kouluttajiksi, valmentajiksi ja koetoimitsijoiksi. Jäsenen kurssimaksu korvataan pätevöitymisen jälkeen, hallitukselle toimitetun vapaamuotoisen anomuksen perusteella. Palautuksen ehtona on, että jäsen on toiminut aktiivisesti pätevyyden mahdollistamissa talkootehtävissä.
Liitä anomukseen kuva kurssimaksun kuitista ja lyhyt selostus anomuksesta sekä koe/kurssi/koulutus, jossa olet toiminut pätevyyden mahdollistamissa talkootehtävissä sekä tilinumerosi maksun palautusta varten.
Koulutusohjaajien arvontalistasta lahjakortin voittaneille vaihtoehtona on ilmainen koulutuskerta.
Muut koulutusohjaajien/valmentajien etuudet määräytyvät koulutusohjaajatuntien mukaisesti seuraavasti:
- Alennus ulkopuolisen kouluttajan/valmentajan koulutuksesta (huomioidaan edellisen kalenterivuoden aikana tehdyt koulutustunnit)
• Yli 20 h -> 20 % alennus koulutuksen jäsenhinnasta
• Yli 30 h -> 30 %
• Yli 40 h -> 40 %
• Yli 50 h -> 50 %
• Yli 60 h -> 60 %
• Yli 70 h -> 70 %
• Yli 80 h -> 80 %
• Yli 90 h -> 90 %
• 100 h -> 100 %
Yli 60 % etuuksia voi käyttää vain kahteen koulutukseen kalenterivuoden aikana. Tämän jälkeen suurin alennus on 50 % jäsenhinnasta.
Muiden lajien kuin agilityn koulutusohjaajat voivat saada avustusta seuran ulkopuolella järjestettäviin koulutuksiin, jos RKK ei järjestä koulutuksia. Avustus voi olla puolet hinnasta, mutta enintään 50 €/koulutus. Yksi ohjaaja voi hakea vuoden aikana avustusta kolmeen eri koulutukseen. Oman seuran koulutuksiin alennukset yo. listauksen mukaan.
- Ryhmäpaikkojen osalta:
- 20 koulutusohjaajapisteellä ohjaaja on oikeutettu 1 etusijapaikkaan
- 40 koulutusohjaajapisteellä 2 etusijapaikkaan
- pisteet eivät takaa pääsyä juuri ensisijaisesti haettuun ryhmäpaikkaan